Kysymys, joka on jokaisen asuntolainan haltijan mielessä, on mitä korkotasolle tulee tapahtumaan kuluvan vuoden aikana. Tuleeko se pysymään nykyisellä tasolla? Tuleeko se laskemaan, vai tuleeko se nousemaan? Jos katsoo valtamediaa, viesti on selvä: ei hätää, kaikki on hyvin. Sama media kertoi 2022 vuoden alussa, ettei korkosuoja ehkä kannata. Oma ennusteeni on aivan toinen. Korkotaso tulee nousemaan vuonna 2023 yli 6%:n.

Jotta korkotason nousun logiikan voi ymmärtää, keskeinen kysymys on, miksi korkotaso nousee? Korkotaso tulee nousemaan, sillä korkojen nousu on seurausta koronalukitusten pelastustoimista. Kun 2020 länsimaat sulkivat yhteiskuntansa, maailman pörssit ajautuivat paniikkiin – kaikki oli rajussa laskussa osakkeista raakeaineisiin. Päättäjien pelkona tällöin oli kansalaisten nousevan kapinaan mikäli ihmiset menettäisivät säästönsä ja eläkkeensä – Yhdysvalloissa 401(k) säästörahastot ovat suosittuja, ja Euroopassa eläkekassat ovat suuromistajia pörsseissä. Jotta romahdus pystyttäisiin välttämään, keskuspankit puskivat markkinalle uutta rahaa ennätysmäärin.

Keskuspankkien tekemien tukitoimien seuraukset näkyivät markkinalla viivellä. Ensin nousuun lähtivät teollisuuden tuottajahinnat 2021, jota kuluttajahinnat seurasivat 2022. Kun sota Ukrainassa alkoi, media ja poliitikot osoittivat syyttävän sormen kohti Venäjää – inflaatio oli seurausta ”Putinin hinnoista”. Venäjän aloittama sota toki nosti energian hintaa ja aiheutti epävarmuutta markkinalle. Vähemmällä huomiolle jäi Euroalueen valtioiden jatkuvat suuret budjettialijäämät, jotka EKP käytännössä rahoitti jälkimarkkina-ostoilla – kansanomaisesti valtioiden toimintaa rahoitettiin painamalla lisää rahaa.

Niin kauan kuin toimintaympäristö pysyy samana, korot tulevat nousemaan kunnes ne saavuttavat inflaation. Tällä hetkellä ei ole mitään realistisia merkkejä länsimaiden lähtevän supistamaan budjettialijäämiä, velkoja ja keventämään keskuspankkien taseita. Päinvastoin maailman talouksien hiipuessa taantumaan ja Ukrainan sodan vaatiessa yhä enemmän länsimaiden tukea, rahaa ja velkaa tarvitaan yhä enemmän. Tämä tulee pitämään huolen inflaation pysyvän ylhäällä.

Mistä tulee ennuste 12kk euriborin tulevan olemaan 6%? Kun markkinaympäristö pysyy samana, voidaan tulevaisuutta ennustaa menneisyyden perusteella. Tämän voi tehdä todella helposti käyttämällä Excelin FORECAST (Ennuste) funktiota. Kun annoin sille 2022 viimeisen puolen vuoden toteutuneet korot, antoi se ennusteen koron nousevan 6%:n elokuussa 2023. Samaa menetelmää käyttämällä, vuoden 2022 ensimmäisen puolen vuoden data ennusti korkotason nousevan vuoden loppuun mennessä 2.5%:n – todellisuudessa ennuste, jopa sen ylempi luottamusraja, jäi jälkeen korkojen noususta.

Toki markkinan ennustaminen ei ole koskaan helppoa eikä yksinkertaista – globaalimarkkina on monimutkaisin ihmisin luoma järjestelmä. Käyttämäni tapa ennustaa korkotaso on yksinkertainen ja karkea abstraktio. Jossain kohtaa asiat on kuitenkin abstraktoiva ja keskityttävä siihen mikä on markkinan taustatila. Minun näkemykseni on korkotason nousevan. Korkotason nousu itsessään aiheuttaa lisää epävarmuutta markkinalla, sillä eurooppalaiset pankit on stressitestattu 6%:n korolla. Mitä lähemmäksi tätä päästään, sitä varmemmin korot nousevat sen ylitse – epävarmuus kutsuu aina lisää epävarmuutta.

Kuinka hyödyllinen tämä artikkeli oli?

Napsauta tähteä arvioidaksesi!

Keskiarvoluokitus 0 / 5. Äänien määrä: 0

Ei ääniä toistaiseksi! Ole ensimmäinen, joka arvioi tämän julkaisun.

3 thoughts on “Korkoennuste elokuuhun 2023 asti”

Vastaa käyttäjälle Asuntomarkkinan vuosi 2022 – AsuntoBlogi Peruuta vastaus