Helsingin kaupungin epävirallinen ja kirjoittamaton linja viimeisen 10 vuotta on ollut tehdä kaupungista pikku Berliini. Tämän saavuttamiseksi kantakaupunkia on pyritty niin laajentamaan, uusimaan kuin tiivistämään. Hämeentie 62:n täydennysrakentaminen on ollut osa tätä projektia. Vuonna 1936 rakennettuun perus-funkkistaloon on rakentunut kolme lisäkerrosta mansardikaton alle. Nyt rakennuksessa yhdistyy 30-luvun suuren laman jälkeinen pelkistetty funktionalismi, ja etäisesti 1800-luvun puolenvälin Pariisin Hausmanilaisen tyylin mieleen tuova modernisointi. Jos jätetään arkkitehtuuriset makukysymykset sivuun, kysymys kuuluu – ovatko kaupunki ja kiinteistösijoittajat onnistuneet täydennysrakentamisessa vai eivät? Hitti vai huti?
Kun Hämeentie 62:n täydennysrakentamissuunnitelmat käynnistyivät ensimmäisen kerran 2017, Suomi ja Helsinki olivat eri tilanteessa. Vuosien 2009-2011 finanssikriisi oli takana ja taloudellisista vastoinkäymisistä huolimatta, maassa oli orastava optimismi uudesta noususta. Vuosikymmenen alussa mobiilipelistartupit olivat median lempilapsia. Kaupungin valtasivat uusurbaanit hipsterit, joiden ansiosta Helsinkiin nousi niin uusia artesaanipaikkoja, vegaaniravintoloita kuin kissakahvila. Uusurbanismin nousun vanavedessä Helsingin kaupunki halusi kasvaa urbaaniksi metropoliksi – metropoli ei enää kasvaisi omakotitaloista Nurmijärvellä vaan uudis- ja täydennysrakentamisella nykyisen kaupungin alueella.
Kaupungin suunnitelmissa Sörnäisten kaupunginosa oli yksi keskeisiä paikkoja missä kaupungin uudistaminen voisi tapahtua. Sörnäinen oli nähnyt parhaimmat päivänsä aikoja sitten. Vielä 70-luvulla Sörnäisten Kurvissa toimivat niin vakuutusyhtiö Kansa kuin Suomen Yhdyspankki. 80-luvun lopussa Kalasatamaan nousi Tukon tornitalo. 90-luvun lamassa Kansa ajautui konkurssiin, Suomen Yhdyspankki muuttui useamman järjestelyn jälkeen Nordeaksi ja vararikon partaalle joutuneen Tukon valtasi Kesko. Kaupunginosa itsessään vaipui takaisin paikaksi, jonka mielellään ohittaa mahdollisimman nopeasti. Tämän Helsingin kaupunki halusi muuttaa.
Alueen muutoksen ajureina toimivat Teollisuuskadun päihin nousevat uudistetut keskukset. Pasilan kaupunki suunnitteli täyttävänsä pilvenpiirtäjillä. Kalasatamaan nousisi uusi keskus, jonne myös nousisi pilvenpiirtäjiä – Huom. Helsingin kaupungille mikä tahansa korkea rakennus on pilvenpiirtäjä, oli se sitten alle tai yli 150 metriä. 2011 kaupunki teki sopimuksen SRV:n kanssa Kalasataman keskuksen ja sen tornitalojen rakentamisesta. 2012 kaupunki hyväksyi OP:n suunnitelman uudesta pääkonttorista Vallilassa. 2014 Nordea alkoi uudistamaan omaa kortteliaan Vallilassa, ja kaupunki solmi YIT:n kanssa sopimuksen keski-Pasilan rakentamisesta.
Tulevaisuus näytti valoisalle. Uudistuneesta Pasila-Vallila-Kalasatama akselista tulisi uusi kaupan-, teknologian- ja finanssimaailman keskus Suomeen. Sen vauraus säteilisi ympäristöön ja nostaisi koko alueen uusiin sfääreihin. Hampuusit ja spurgut korvautuisivat Sörnäisten Kurvissa pankkiireilla ja tietotyöläisillä, jotka kiiruhtaisivat kaupunkiasunnostaan vegaanisen kahvilan kautta töihin, ja iltaisin täyttäisivät alueen ravintolat ja pubit. Hämeentie 62 suunnitelmat lähtivät liikkeelle tätä taustaa vasten. 2017 kaupunki alkoi käsittelemään asemakaavan muutosta. Kohteen rakentaminen lähti liikkeelle 2021 ja kohteen asunnot tulivat myyntiin 2022. Maailma oli kuitenkin taas muuttunut.
2010-luvun alun optimismista huolimatta, Suomen talous ei koskaan toipunut finanssikriisistä. Vientiteollisuus ei elpynyt. Uutta Nokiaa ei syntynyt. Talous polki paikoillaan koko vuosikymmenen. Helsingin kaupungin suuret suunnitelmat Pasilassa ja Kalasatamassa viivästyivät ja supistuivat. SRV ehti aloittaa kahden ensimmäisen tornitalon rakentamisen kovan rahan asuntoina. Kolmanteen tornitaloon ei enää muuttuneessa taloustilanteessa löytynyt ostajia vaan talo myytiin kokonaisuudessaan vuokrakohteeksi Lumolle. Pasilassa YIT vetäytyi Trigon hankkeesta, jossa Pasilaan olisi rakennettu kolme pilvenpiirtäjää. Taloustilanne on synkistynyt niin Suomessa kuin globaalisti. Tulevaisuus ei enää näytä enää valoisalle.
Hämeentie 62:n ongelma on, että se on myöhässä. Toki sama ongelma vaivaa keski-Pasilaa kuin Kalasatamaa. Ne suunniteltiin ja rakennettiin maailmaan, jota ei koskaan tullut. Toteuttamisessa päästiin korkeintaan puolitiehen ja se mikä toteutui ei lopulta ollut sitä mitä suunniteltiin. Kalasatamasta tuli ankea nukkumalähiö, jonka keskellä on sekava ostoskeskus tusinaliikkeillä – hipsterit ovat poissa ja pysyvät poissa, sillä he keski-ikäistyivät ja muuttivat perheineen koronan myötä pois. Hipsterien perässä ovat muuttamassa yritykset yksi kerrallaan – vielä 2019 Sponda hypetti Sörnäistä, mutta nyt koko yrityksen olemassaolo on kysymysmerkin alla.
Onko Hämeentie 62 sitten hitti vai huti? Jos kohde olisi toteutettu ilman halpuutusta koko kortelin laajuisena, kohteesta olisi kenties voinut tulla ikoninen aikansa näköismerkki. Nyt näin ei käynyt vaan kohde tulee jäämään surulliseksi esimerkiksi 2010-asuntokuplan ahneuden ja lyhytnäköisyyden maamerkkinä. Valmistuneet asunnot ovat pieniä ja kalliita. Kohde on arkkitehtuurisesti mitäänsanomaton – se on synti alkuperäisen kohdeyleisön silmissä. Jos rakennuksessa ei ole historiaa, ainutlaatuisuutta tai siinä ei toteudu aikansa arkkitehtuurinen ja materiaalinen visio, sillä ei ole arvoa. Hämeentie 62 ei lunasta niitä lupauksia, joita 2010-luvussa alueelle kaavailtiin. Se ei myöskään sovellu muuttuneeseen maailmaan – kallis ja pieni keskellä taantuvaa aluetta. Asteikolla hitti vai huti, tuomio on selvä: HUTI!